Valehtelua, valehtelua

   "Mä en oo nähny sun syövän moneen päivään,nyt sun ois kyllä syötävä jotain"

    "Ei kiitti.Mä söin jo ennen lähtöö..."

vaikka todellisuudessa viime ruokailusta on mennyt 3 vuorokautta

Valehtelen taas kaiket päivät aivan häikäilemättömästi kaikille.Kyllä mä sen nään,ettei mun kaikki valheet mee läpi, mutta ei kai ne halua olla uskomattakaan.
   Mä nään joka yö painajaisia,että ahmin.Viime yönäkin heräsin kamalaan uneen, joka tuntui liian todelliselta.Siinä mä yhtäkkiä vaan päätin lopettaa paaston ja ahmia pitsaa ja jälkkäriks vielä pari pussillista lakuja.Enkä ees tuntenu huonoo omatuntoo. Mikä helpotus olikaan herätä ja tajuta,ettei se ollut totta.
     Jotenkin mä en vaan enää jaksais tätä jatkuvaa laihdutusta, mutta en jaksa taistella sitä vastaankaan. Tuntuu että ei mulla oo muita vaihtoehtoja.On vaan pakko jatkaa laihduttamista...Muut ajatukset on tukahdutettava, käskee se tuttu anoreksian ääni, joka pyytää itseään seuraamaan. Se, jota pitää parahaana ystävänään. Ainoana, johon voi luottaa...